Hinnat
Hinta
Asunto sopii isolle tai pienelle perheelle ja mainiosti myös etätöitä tekevälle, joten ihan kaikenlaiset ostajat ovat tervetulleita keskustelemaan hinnasta. Hinta sitten neuvotellaan molemmille osapuolille sopivaksi. Nyt on osajan markkina, kun osakehuoneistojen hinnat ovat pohjalukemissa. Etuoven hintalaskuri antaa hinnaksi 139.000,- mutta se ei osaa ottaa huomioon kaikkia juuri tuohon taloyhtiöön ja asuntoon liittyviä positiivisia asioita verrattuna muihin lähistöllä oleviin kohteisiin. Meidän hinta on siksi asetettu lukemaan 188.000,- Se on lähes sata tonnia vähemmän, kuin siihen ollaan itse laitettu rahaa ostaessa ja sitten remonteissa.
Jos ostajalla on tarjota meille sopiva maa-alue, rantapaikka tai loma-asunto, niin mielellään keskustellaan vaihtokaupasta tai osamaksusta. Rakennuksia ei tarvitse olla eikä edes rakennusoikeutta, jos paikalle voi viedä pyörillä kukevan saunan tai mökin. Jos siis vaikkapa maatilan omistaja on jäämässä eläkeaikaa viettämään palvelujen lähelle kaupunkiin ja tilasta voi lohkaista palan, niin kannattaa ottaa tämäkin näkökulma huomioon.
Kulut
Hoitovastike asunnosta on noin 615,-. Vesi ja sähkö maksetaan sen päälle kulutuksen mukaan. Samoin teleliittymä luonnollisesti. Valokuitu on taloyhtiön investointi, joka sisältyy vastikkeeseen, mutta liittymän palveluja voi ostaa vapaasti miltä operaattorilta haluaa.
Mitään isompia ylimääräisiä kuluja ei ole suunnittelilla. Kaikki isot remontit on tehty vuosiksi eteenpäin ja vastike kerryttää taloyhtiölle puskuria koko ajan sen varalle, jos jotain korjaustarpeita ilmenee.
Tontti oli pitkään kaupungin omistama ja taloyhtiö oli siinä vuokralla, mutta kun vuokrasopimus päättyi, niin ostimme tontin yhtiölle ja näin vältyimme isolta vuokrankorotukselta.
Jos kiinnostusta riittää, niin yhtiössämme tarvitaan tekijää, joka voi vähän katsoa talon huollon päälle ja tässä on mahdollisuus vaikuttaa myös kuluihin. Itse olen oikein mielelläni ottanut "talonmiehen" roolia. Toisaalta naapurit ovat kyllä ostopalveluihinkin tottuneet ja paljon käyttävätkin niitä.
Mittoja
Asunnon huoneluku on virallisessa muodossaan 5h+k+s ja pinta-alana on ilmoitettu 132 m2
Todellisuudessa neilöitä on noin 195 m2.
Huoneiden pinta-aloja ja mittoja on tarkemmin esitetty pohjakuvassa.
Vapautuminen.
Meillä on kaupunkiasunto kerrostalosta Lahdessa. Se on meidän virallinen osoite tälläkin hetkellä suuren osan ajasta asumme Lahdessa. Tämä Äänekosken luksuskämppä on meidän kakkosasuntona, jossa käymme paljon toisaalta siksi, että nautimme kovasti sen väljyydestä ja aivan ihanasta saunaosastosta. Sauna on ehdottomasti paras, mitä meillä on koskaan ollut. Happi riittää ja saa mehevät löylyt. Lisäksi kesällä on mukava käydä poreissa terassilla. Toisaalta me pidetään huolta taloyhtiön asioista ja kesällä hoidetaan pihaa, talvella tehdään lumitöitä.
Lähes kaikki firmamme tavarat on jo muutettu Lahteen, joten voimme luvata, että vapautuminen ei tule olemaan ongelma. Luovutus voidaan tehdä vaikka heti tai se voi odotella seuraavaa kesää, jos vaikka lasten koulujen takia on parempi niin. Meillä ei ole kiirettä tällä asialla.

